Taantumassa on ihan mukava olla
Nyt kun taantumakin on virallisesti tunnustettu alkaneen, täytyy todeta että kyllä tätä on odotettukin. Itse toivon henkilökohtaisesti että minut lomautetaan, vaikka vähän näyttää siltä ettei talouskriisi tai syvä taantuma edes kunnolla iske Suomeen.
Viime sunnuntain Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu tunnetuista taloustietäjistä, joista esimerkiksi Fred Harrison on osunut ennustuksissaan oikeaan. Harrison on osannut viime aikoina muun muassa ennustaa asuntojen hintojen nousun taitteen ja hintojen lähtemisen laskuun talvella 2007-2008. Ennustuksensa hän perusti 18-vuotiseen sykliin kiinteistömarkkinoilla. Myös “Tuomion tohtori” Nouriel Roubinin ennustukset ovat pitäneet esimerkiksi tämän syksyn finanssikriisin osalta hyvin paikkansa. Roubin ennustaa että maailmanlaajuiset pörssiromahdukset ennakoivat Yhdysvalloissa alkavaa lamaa. Vuosi 2010 tulee olemaan kuulemma erityisen synkkä vuosi taloushistoriassa.
Vaikka osakemarkkinoiden pitkän ajan trendit ennakoivatkin tulevaa, ei osakemarkkinoille vielä ole kiire vaikka monien pessimistienkin mukaan moniin osakkeisiin on jo hinnoiteltu lamat sun muut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun vähänkään myönteisiä talousuutisia alkaa ilmaantumaan, pörssikurssit lähtevät laajalla rintamalla yläviistoon. Koska osakemarkkinoiden pohjia ei kukaan osaa ennustaa, ihan hyvä strategia on seurata pörssi-indeksien kehitystä kuukausitasolla ja siirtyä osakkeisiin vähitellen sitten kun indeksit alkavat jäädä kuukausitasolla plussan puolelle. Tämä luultavasti tapahtuu vuoden 2009 aikana.

Miksi toivot, että sinut lomautettaisiin?
Siksi koska olisi ihan mukava olla pois työstä vaikka puoli vuotta, mutta vähän huonolta näyttää kun firmalla menee niin hyvin.
Vieläkö menee firmalla hyvin? Itse olen alkanut toivoa myös vähän samaa. Loma tekisi hyvää.
Hienot sivut. (Hyviä kirjoituksia.) Käyn aina silloin tällöin jotain lukemassa.
Ihan liian hyvin menee jotta pistäisivät pitkälle lomalle…