Pikavippi on vipeistä julmin

Viime vuosina nopeaan tahtiin syntyneitä pikavippifirmoja voi hyvin kuvailla äärimmäisen kapitalismin aikaansaannoksiksi, jossa voitto pyritään maksimoimaan hinnalla millä hyvänsä. Pikavippifirmoja löytyy Suomesta jo useita kymmeniä. Pikavippien suosion syitä ovat niiden ottamisen helppous ja nopeus sekä suuntaus perinteisestä säästämisestä ja taloudenhoidosta kevytmieliseen suhtautumiseen omaan talouteen. Pikavippejä ottava henkilö on tyypillisesti nuori opiskelija, työtön tai muuten vähätuloinen, joka ottaa pikavippejä joskus ehkä todelliseenkin tarpeeseen, mutta usein johonkin sellaiseen johon oikeaa tarvetta ei ole. Pikavippi otetaan kun lainaa tai luottoa ei tulojen puutteen johdosta saada. Hetken mielijohteessa otettu kahden sadan euron pikavippi, jonka takaisinmaksun mahdollisuudesta parin viikon päästä törkeine korkokuluineen ei ole tietoakaan, voi aiheuttaa esimerkiksi nuorelle henkilölle paljon ongelmia tulevaisuudessa. Maksuhäiriömerkintä syntyy yleensä jos laskua/laskuja ei pysty maksamaan, ja tämä merkintä luottotiedoissa on myöhemmin lähes mahdotonta saada esimerkiksi asuntolainaa pankista, päästä asumaan vuokra-asuntoon tai edes avata kännykkäliittymää. Yksityishenkilöiden maksuhäiriöt ovat vuoden aikana Suomessa tutkimuksen mukaan kasvaneet 23 prosenttia.

PikavippiPikavippifirmoille pikavipit ovat luonnollisesti hyvää bisnestä, vaikka pieni osa vipin ottajista jättäisikin laskunsa maksamatta. Kahden viikon pikavipistä kiskotaan korkoa tyypillisesti 20-30%, laskennallisen vuosikoron noustessa satoihin prosentteihin. Pitäisi säätää laki, jonka pakottaisi pikavippiyrityksiä kertomaan selkeästi vippien ottajille niistä perittävistä korkokuluista, luotonoton riskeistä ja vaikeuttaa pikavippien ottamista niin, ettei pikavippejä ainakaan pystyisi ottamaan toisen henkilön nimissä. Tässäkin suhteessa pikavipit ovat ongelmallisia: kuka tahansa voi henkilötietojen ja sosiaaliturvatunnuksen onkimisen jälkeen siirrättää väärillä tiedoilla, mutta omalle pankkitililleen pikavippien avulla rahaa. Tästä jää toki myöhemmin kiinni.

Muutama kuukausi sitten eräälle tuttavalleni alkoi tippua postiluukusta pikavipeillä otetuista luotoista laskuja. Näitä taisi tulla yhteensä 800 euron arvosta. No, tuttava tietenkin teki rikosilmoituksen ja tekijä jäikin pian kiinni. Kyseessä oli huumehörhö, joka oli vippaillut muiden ihmisten nimissä maksaakseen vanhoja velkojaan. Pankkisalaisuuden vuoksi pikavippifirman on melko mahdotonta tietää, onko kyseinen pankkitili lainanottajan nimissä. Ulkopuolisten ihmisten henkilötietojen urkkiminen sosiaaliturvatunnuksineen ei liene kovin vaikea tehtävä. Vaikka tässä tapauksessa kyseessä olikin rikos, pikavipin syy oli sama kuin yleensä: pikavippi otetaan akuuttiin tarpeeseen kun rahaa ei muualta saa.

Pikavippien määrä on kuitenkin marginaalisen pieni verrattuna muihin kulutusluottoihin, ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Pikavippien ongelma ei ole se, että niistä peritään hurjat korkokulut, vaan pikemmin niiden ottamisen helppous sekä ihmisten tietämättömyys siitä, mitä voi seurata ellei erääntyneitä pikavippiluottoja makseta kohtuullisessa ajassa takaisin.

7 kommenttia juttuun “Pikavippi on vipeistä julmin”

  1. Kommentti on jättänyt kommentin (Syyskuu 5. päivä 2007)

    Hyvä juttu - asiaa! P.S. http://lainat-nfinland.blogspot.com/2007/09/pikavipeist.html

  2. Olli on jättänyt kommentin (Marraskuu 21. päivä 2007)

    Hieno kirjoitus. Linkitin omasta blogistani tähän: http://pikavipit.blogspot.com/

  3. aivan älytön systeemi. on jättänyt kommentin (Marraskuu 21. päivä 2007)

    mitä tehdä jos läheinen tekee velkaa ja ei pysty maksamaan..
    sairaus mutta ei holhouksen alla, ei kuitenkaan itse ymmärrä tekoaan..
    miten saa estettyä ettei voi tehdä lisävelkaa..

  4. vippi24 on jättänyt kommentin (Helmikuu 28. päivä 2007)

    musta toi on ihan ok ottaa joskus pikavippi. jos on akuutti rahapula ja tietää että palkka on kohta tulossa…

    itse olen ollut tyytyväinen ainakin tähän paikkaan, josta löytyy nopean maksajan etu
    https://www.vippi24.fi

  5. sukkaako blogi on jättänyt kommentin (Maaliskuu 3. päivä 2007)

    Aika vinkeetä että tää blogi vilisee pikavippi mainoksia :)

  6. niko on jättänyt kommentin (Toukokuu 14. päivä 2007)

    Aika hyvä juttu oli. Itsekin ongelmissa vippien kanssa. :)

  7. pikavippi lainaaja on jättänyt kommentin (Elokuu 23. päivä 2007)

    Asiallinen juttu. Tuntuu siltä että joiltakin on unohtunut että on muitakin lainamuotoja kuin pikavippi. Juttua muista(kin) lainamuodoista löytyy myös:
    http://lainavertailu.blogspot.com/2008/02/pikavippi-eli-pikalaina.html

Jätä kommentti