Kaikki kotikoneen perusohjelmat ilmaiseksi ja laillisesti netistä
Tässä jokin aika sitten kaverini vanha tietokone meni tilttiin. Lupasin pistää koneen kuntoon. Edes vanhaa käyttöjärjestelmää (Windows 2000) ei pystynyt käynnistämään muuten kuin vikasietotilassa eikä Windowsin asennus-CD:kään osannut korjata järjestelmää. Ei auttanut muu kuin asentaa käyttöjärjestelmä ohjelmineen uudestaan. Onneksi kaverilla oli varmuuskopiot omista tärkeistä tiedostoistaan, joten mitään suurta vahinkoa ei ollut päässyt tapahtumaan. Windows 2000 -käyttöjärjestelmään oli jopa lisenssi ja hän toivoi etten asentaisi koneeseen piraattiohjelmia, eli koneen ohjelmat olisivat kaikki laillisia. Tämä on erittäin harvinaista, sillä usein kotikoneissa käytettävät ohjelmat käyttöjärjestelmää myöten ovat piraattiohjelmia. Minkä tahansa vähänkin yleisemmän kaupallisen ohjelman kun voi kuka tahansa hetkessä imuroida itselleen vaikka Pirate Baysta löytyvän torrent-tiedoston avulla.
Nykytilanne eroaa paljon kymmenen vuoden takaisesta siinä, että useimmat eniten käytetyt ohjelmat ovat laillisesti ilmaisia ja ladattavissa netistä. Alla joitain perusohjelmia, jotka ovat ilmaisia ja varsin hyviä sellaisia. Näiden rinnalla on monia muitakin vastaavia hyviä ilmaisia ohjelmia, mutta yritin koota listaan testatusti hyvät (parhaat?) ohjelmat.
http://www.mozilla-europe.org/
fi/products/firefox
Internet-selain on varmasti käytetyimpiä ohjelmia ja Mozilla Firefox on suosittu selain Internet Explorerin ohella. Selaimeen saa ladattua myös netistä myös paljon erilaisia lisäominaisuuksia, sen tietoturvallisuus on hyvällä tasolla ja se on muutenkin jouhevasti muokattavissa omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Uusimmatkin versiot selaimesta toimivat vanhemmissakin Windows-käyttöjärjestelmissä, kun esimerkiksi Internet Explorerin 7 ja uudemmat versiot IE:sta vaativat vähintään Windows XP:n.
http://www.mozilla-europe.org/fi/products/thunderbird
Ilmainen hyvä sähköpostiohjelma, jossa tietojen ja viestien järjestely sekä roskapostin suodatus toimivat hienosti. Sähköpostiohjelma on myös laajasti muokattavissa.
http://fi.openoffice.org/lataa.html
Ilmainen avoimen lähdekoodin ohjelmistopaketti OpenOffice.org haastaa kaupallisen Microsoftin Office-paketin. OpenOffice.org käsittää korkeatasoiset sovellukset tekstinkäsittelyyn, taulukkolaskentaan, esitysgrafiikkaan, vektorigrafiikkaan ja tietokantoihin. Ohjelmisto on lähes yhteensopiva Microsoft Officen kanssa, joten sillä voi avata ja käsitellä esimerkiksi Excel- ja Word-dokumentteja. Lisäksi asiakirjoista voi tehdä helposti PDF-dokumentteja. Ohjelmistopaketin saa myös suomenkielisenä.
http://www.zonealarm.com/store/content/company/products/znalm/freeDownload.jsp
ZoneAlarm on yksi tunnetuimmista ilmaisista palomuuriohjelmista ja se on hyvä peruspalomuuri kotikäyttöön. Palomuuri on ohjelma, joka suodattaa ei-toivotun liikenteen tietokoneesi ja Internetin välillä. Jos joku tai jokin haittaohjelma yrittää tunkeutua verkkoa pitkin koneellesi, hyvä palomuuri suojaa konetta näiltä. Palomuuri toimii ns. suodattimena koneesi ja Internetin välillä myös toiseen suuntaan, eli jos asennat koneellesi jonkin uuden Internetiä käyttävän ohjelman, palomuuri kysyy sallitaanko tämän ohjelman ottaa yhteys verkkoon. Tähän vastataan kyllä, jolloin palomuurin asetuksiin rekisteröityy tämä tieto ja palomuuri päästää uuden ohjelman käyttämään Internetiä jatkossakin. Palomuurin asetuksia voi muuttaa, mutta oletusasetukset ovat usein aivan sopivat. Ohjelmasta on olemassa myös maksullinen versio, jossa on muun muassa torjuntasovelluksia roskapostia, spyware-ohjelmia ja haittaohjelmia sisältäviä www-sivuja vastaan.
http://free.grisoft.com/doc/download-free-anti-virus/us/frt/0
http://www.avast.com/eng/avast_4_home.html
AVG Anti-Virus Free Edition ja avast! Home Edition ovat ilmaisia helppokäyttöisiä virustorjuntaohjelma kotikäyttöön. Virustorjunta myös toimii jatkuvasti taustalla käyttöjärjestelmän käynnistyksen jälkeen, ja ilmoittaa jos virus yrittää tunkeutua järjestelmään. Kummatkin hyviä perusvirustorjuntaohjelmia, joista jompi kumpi kannattaa ottaa käyttöön.
http://www.javacoolsoftware.com/spywareblaster.html
http://www.microsoft.com/athome/security/spyware/software/default.mspx
http://www.safer-networking.org/en/mirrors/index.html
Edellä mainittujen virustorjuntaohjelmien rinnalla kannattaa käyttää myös vakoilu- ja mainosroskajuttujen torjumiseen sopivaa hyvää spyware- ja adware-torjuntaohjelmaa. SpywareBlaster ja Microsoft Windows Defender ja estävät vakoilu- ja seurantaohjelmien asentumisen koneelle ja suojaavat konetta haittaohjelmilta. Myös SpyBot Search & Destroy on hyvä adware/spyware-ohjelmien poistaja. Vaikea sanoa mikä näistä on paras. Itse käytän SpywareBlasteria ja hyvin on toiminut.
http://www.quinnware.com
Tyylikäs ja vapaasti muokattava (equalisaattori, ulkoasu, soittolistat) musiikkisoitin, joka toistaa laadukkaasti mp3-kappaleiden lisäksi myös kymmeniä muita ääniformaatteja.
http://www.gomplayer.com/main.html
Paras videoplayer johon olen törmännyt. Toistaa kaikki videoformaatit mukisematta. Ohjelmassa on mukana itsessään kaikki tarvittavat ilmaiset ns. codecit, joiden avulla videokuva- ja ääni pyörii niin kuin pitääkin, eikä videotoistossa ole ongelmia. Toiminnot ja ominaisuudet ovat selkeitä, ja tekstityksenkin lisääminenkin käy kätevästi vain pudottamalla tekstitystiedosto videokuvan päälle ikkunaan. Ohjelma on parempi kuin kauan käyttämäni VLC Player, joka on hyvä videosoitin sekin.
http://www.adobe.com/products/acrobat/readstep2.html
PDF-dokumenttejakin joutuu aika usein avaamaan ja ilmainen Adobe Acrobat Reader on sopiva ja alkuperäinen ohjelma siihen tarkoitukseen.
http://www.7-zip.org
Aika usein joutuu myös avaamaan ZIP-, LZH-, RAR- tai jonkin muun tyyppisen pakatun tiedoston, ja tällä ohjelmallahan se onnistuu.
http://photofiltre.free.fr/download_en.htm
Viime vuosina kun digikameratkin ovat yleistyneet, monet ovat tutustuneet myös kuvankäsittelyyn itse ottamien kuvien kautta. PhotoFiltre on ilmainen ja kevyt kuvankäsittelyohjelma, jolla saa perustoiminnot tehtyä. Ohjelman käytön opettelu vie ainakin hetken aikaa, sillä kuvankäsittelyohjelmat kuuluvat tyypillisesti ns. vähän vaikeimmin käytettäviin ohjelmiin erilaisine toimintoineen. Eihän PhotoFiltressä nyt ole niitä kaikkia ominaisuuksia ja efektejä kuin kaupallisessa PhotoShopissa, mutta kyllä sillä peruskuvamuokkaukset onnistuu.
http://pagesperso-orange.fr/pierre.g/xnview/enhome.html
XnView on hyvä kuvienselausohjelma. Ohjelmalla voi näppärästi selailla isojakin ja eri formaateissa olevia kuvakokoelmia, joissa kuvat näkyvät näkymässä pikkukuvina, ja klikkaamalla ne saa sitten suuremmiksi ja zoomailtua mihin kokoon tahansa. Ohjelmassa on lisäksi kuvakonvertointi ja slide show -ominaisuudet.
Tässä nyt olivat mielestäni tietokoneen yleiseen peruskäyttöön sopivat ilmaiset ja hyvät ohjelmat. Toki vähänkin “nörtimpi” tarvitsee koneeseensa ainakin kolminkertaisen määrän ohjelmia aina koodaamista tukevasta tekstieditorista videoeditointiohjelmiin ja DVD-rippaajiin. Tällaisia ohjelmia voi ladata itselleen esimerkiksi täältä: http://www.download.fi.

Suosittelisin mieluummin asennettavaksi Antivirin. Markkinoiden kärkipäätä oleva tunnistuskyky ja nopea levy skannaus ja kevyt taustasuojaus. Lisäksi voit ajastaa useamman päivitys ajankohdan mitä ei avastissa eikä avg:ssä voi tehdä. No tietysti se mainosikkuna on joillekkin ylitse pääsemätön haitta.
Lisää sarjaan Advanced system care, niin koneen ohjelmistot alkavat olla kohdillaan… Niin joo ja IrfanView. Ovat ilmaisia.