Jim Morrisonin salaperäinen kuolema
Allekirjoittanutta on aina kiehtonut Jim Morrisonin tarina Doorsin laulajana, runoilijana/sanoittajana sekä useita ristiriitaisia tasoja omaavana juoppona. Morrison esiintyi Doorsin keikoilla vahvassa maistissa, teki herjaa ihmisistä ja keksi älyttömiä tempauksia. Oikeastaan useat ihmiset eivät tulleet 60- ja 70-luvun taitteessa katsomaan itse bändiä tai kuuntelemaan sen musiikkia, vaan katsomaan mitä mielipuolisesti käyttäytyvä Morrison keksisi seuraavaksi. Laulaja antoi medialle älykkäitä ja odottamattomia lausuntoja, hallitsi ihmisiä ja mediaa miten tahtoi. Liskokuninkaaksi, mustaksi enkeliksi ja shamaaniksikin kutsuttu laulaja halusi hämmentää ihmisiä, ja ilmeisesti suuresti nautti aikaansaamistaan hämmennyksen ja epäjärjestyksen hetkistä. Jim Morrison oli myös erittäin taitava runoilija, jonka teräviä ja ilmaisuvoimaltaan vahvoja runoja käytetään nykyään opetusmateriaalina Yhdysvalloissa.
Jim Morrisonin kuolema oli salaperäinen. Virallisen lausunnon mukaan 27-vuotias Morrison kuoli Pariisissa 3.7.1971 kylpyammeeseen. Viralliseksi kuolinsyyksi ilmoitettiin sydänkohtaus. Ainoa henkilö, joka näki hänen “kuolleen ruumiinsa” oli hänen tyttöystävänsä Pamela Courson ja salaperäinen “lääkäri”, jonka Courson kutsui paikalle kuolintodistuksen kirjoittamista varten. Tätä lääkäriä ei myöhemmin enää tavoitettu. Morrisonin hautajaisissa hauta-arkku oli suljettuna, ja arkku poltettiin krematoriossa.
Virallisen lausunnon mukainen sydänhalvauksesta johtuva kuolema on kuitenkin melko epätodennäköinen, sillä Morrison oli järkyttävästä elämäntavastaan huolimatta nuori ja kohtuullisen hyvässä kunnossa. Lisäksi kylpyammeen vedestä löytyi verta. Koska ruumiinavausta ei koskaan suoritettu, todellinen kuolinsyy jää hämärän peittoon. Yksi yleisesti hyväksyttävimmistä Jim Morrisonin kuolemaan johtavista teorioista on heroiinin yliannostus. Ongelma tässä teoriassa on vain se, että Morrison oli jyrkästi vastaan heroiinia ja otti monesti yhteen tyttöystävänsä kanssa tämän heroiinin käytöstä. Yksi uskottavampi variaatio tästä teoriasta on, että Courson antoi suuren määrän heroiinia Morrisonin nautittavaksi valehdellen sen olevan kokaiinia. Muita oletuksia on muun muassa, että Morrisonin tukehtui omaan oksennukseensa kokaiinin ja alkoholin sekakäytön seurauksena.
Vähän aikaa sitten ilmestyneen The End: Jim Morrison -kirjan mukaan Morrison kuoli pariisilaisen yökerhon käymälässä heroiinin yliannostukseen, josta hänet sitten kahden huumediilerin toimesta kannettiin asuntonsa kylpyammeeseen. Kirjan kirjoittaja Sam Bernett, yökerhon johtaja, kertoo kirjassaan löytäneensä kuolleen Morrisonin WC:stä. Miehen nenästä oli valunut vähän verta ja vaahtomaista ainetta.
Joidenkin lähteiden mukaan paras teoria koskien Jim Morrisonin kuolemaa Pariisissa kesällä vuonna 1971 on, ettei sitä tapahtunutkaan. Kuukausia aikaisemmin, ennen Pariisin matkaa Morrison oli kertonut ystävilleen aikovansa lavastaa kuolemansa, jättääkseen tähteyden taakseen ja aloittavansa uuden elämän Afrikassa primitiivistä elämää elävien ihmisten kanssa. Hän kertoi ihmisille ottavansa myöhemmin yhteyttä salanimellä Mr. Mojo Risin’, joka oli anagrammi Jim Morrisonista. Kukaan ei kuitenkaan myöhemmin kertonut, että olisi saanut viestin Mr. Mojo Risin’:lta.
Jos Jim Morrison olisi edelleen elossa, hän olisi nyt eläkeikäinen papparainen. Ehkä Morrison todellakin muutti Afrikkaan ja aikoi ottavansa yhteyttä salanimellä, mutta kuolikin ennen sitä. Kuka tietää.
Pamela Courson kuoli keväällä 1974 heroiinin yliannostukseen asunnossa, jonka hän jakoi kahden miespuolisen asukkaan kesken. Hän oli kuollessaan 27-vuotias. Courson polttohaudattiin nimellä Pamela Susan Morrison.
