Googlen Brin ja Page USA:n viidenneksi rikkaimpia

Vuosittainen Forbesin lista rikkaimmista amerikkalaisista julkaistiin äskettäin. Sijalle viisi ponnistivat uudet nimet: Larry Page ja Sergey Brin. Kaksikko perusti Googlen vuonna 1998. Kummankin varallisuus on arvioitu 18,5 miljardin arvoiseksi. Vaikka 18,5 tuhatta miljoonaa dollaria onkin jonkinmoinen kasa rahaa, on Pagella ja Brinilla vielä pitkä matka edessä jos aikovat joskus kaapata itselleen ensimmäisen sijan Forbesin 400 rikkainta amerikkalaista julkistavalla listalla. Bill Gates pitää hallussaan ensimmäistä sijaa noin $59 miljardilla.

forbes-400.jpgTänä vuonna 400 rikkaimman amerikkalaisen joukkoon ei enää päässytkään vaatimattomalla yhden miljardin omaisuudella, vaan fyrkkaa täytyi löytyä $1,3 miljardin arvosta. Vaikka USA:n taloustilanne onkin viime aikoina jonkin verran synkistellyt, vanha sanonta “rikkaat tulevat rikkaammiksi” näyttää yhä edelleen pitävän paikkansa.

Microsoftin perustaja Bill Gates on keikkunut maailman rikkaimpien kärkisijoilla jo vuosikaudet. Viimeksi Gates putosi jälleen kakkossijalle heinäkuussa 2007, kun lento-, tupakka-, elektroniikka- ja teleoperaattoribisneksillä rikastunut meksikolainen Carlos Slim vei Gatesilta ykköspaikan. Slimin omaisuuden arvoksi on tuoreiden laskelmien mukaan arvioitu noin $68 miljardia, joka on kahdeksan prosenttia koko Meksikon bruttokansantuotteesta.

Lähde: Osittain Forbes.com

3 kommenttia juttuun “Googlen Brin ja Page USA:n viidenneksi rikkaimpia”

  1. eregilkibly on jättänyt kommentin (Joulukuu 8. päivä 2007)

    Site of medical information uro-andrologica edited by Dr. Massimo Capone, Specialist in Urology. They examined issues such as the correction of “Erection over …” Posted by pammi4 on 22 November at 18:55. Hello .. I had sex a few days ago with a guy … we started very well was very excited to impotence Forced From (C) DIARI ONLINE …. They assisted powerless to Rwandan genocide in 1994 and the massacre of Srebrenica in 1995. buy levitra pharmacy

  2. eregilkibly on jättänyt kommentin (Joulukuu 8. päivä 2007)

    La compra de genericos en el edificio de gobierno facilita el certificado que cumplen o exceden los altos pastel Administracion de Alimentos y Drogas y normas Espana viagra online

  3. eregilkibly on jättänyt kommentin (Joulukuu 9. päivä 2007)

    Gefunden in Los Angeles. Angebote Bachelor und Promotion Programme, mit Angaben uber Besucherzahlen und Alumni. Viele dieser Manner der Meinung, dass die Erric
    htung neuer Therapien zur Behandlung von Schwierigkeiten (fruher bekannt als “Ohnmacht” oder “Impotenz”) haben ihr Leben. online levitra