GodTube Internetin nopeimmin kasvava sivusto

YouTuben periaatteella toimiva, mutta kristillistä ilosanomaa levittävä GodTube on ABC Newsin mukaan tällä hetkellä käyttäjämäärältään kaikkein nopeimmin kasvava web-palvelu. GodTube eroaa radikaalisti muista videopalveluista siinä, että sen videomateriaali kristillistä ja Jumalaan liittyvää, myös videot pyritään tarkistamaan ennen niiden julkaisua sivustolla. Videot eivät saa sisältää kristinuskoa, Jumalaa tai Jeesusta pilkkaavaa aineistoa. GodTube ei ole kuitenkaan otsa rypyssä kasattu, vaan monet videoista ovat hauskoja ja parodioivat tunnettuja musiikkikappaleita kristinuskon hengessä. GodTubelle on ollut selvä tilaus evankeliumin levittämisessä ja kristittyjen kokoontumispaikkana maailmanlaajuisesti.

godtube.jpgChris Wyatt, 39, perusti GodTuben vuoden 2007 alkupuolella sen jälkeen kun luki ennusteen, jossa kerrottiin kirkossakävijöiden vähenevän puolella vuoteen 2050 mennessä.

“Vaikka maailmassa on yli kaksi miljardia kristittyä, emme halua olla tekemisissä vain heidän kanssaan vaan myös loppujen neljän miljardin ihmisen kanssa, jotka vielä etsivät uskoaan”, Wyatt sanoo. “Vaikka meillä vielä on tällä hetkellä vain yhdysvaltalainen GodTube, palvelu tullaan perustamaan myös monille muille valtakielille”. Wyatt toivoo että GodTuben virtuaalipalvelut, hauskat musiikkivideot ja sosiaalinen verkosto innoittavat ihmisiä kääntymään kristinuskoon.

Yksi GodTuben tunnetuimmista videoista on ristiriitaisia ajatuksia herättävä A Letter from Hell -video, joka esittää kuolleen lukiolaisopiskelijan, Joshin, kirjeen parhaalle ystävälleen Zackille. Videon mukaan Zack ei halunnut jakaa henkilökohtaista suhdettaan Jeesukseen Joshin kanssa, ja on näin epäsuorasti syyllinen siihen että Josh kuoli ja joutui helvettiin.

Tällä hetkellä GodTubessa on nähtävissä 800000 tuntia videokuvaa ja melkein kaksi miljoonaa ihmistä on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi.

Lähde: ABC News

Jätä kommentti