Marraskuu, 2007 -arkisto

Halpaa vetykaasua uusiutuvasta biomassasta

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat kehittäneet menetelmän valmistaa vetykaasua biologisesti hajoavasta orgaanisesta materiaalista, jota voidaan jatkossa käyttää myös polttoaineena joka ei palaessaan saastuta ympäristöä. Uusi teknologia tarjoaa edullisen ja tehokkaan keinon generoida vetykaasua uusiutuvasta biomassasta kuten selluloosasta tai glukoosista.
Vaikka suuri osa julkisesta liikenteestä onkin kulkeutumassa kohti vetyvoimalla toimivia moottoreita, valtaosa tästä vedystä tuotetaan ei-uusiutuvasta fossiilisesta polttoaineesta kuten […]

Marsissa ollut luultavasti elämää

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n uuden tutkimuksen mukaan on todennäköistä, että Marsissa on ollut elämää bakteeritasolla miljardeja vuosia sitten. Tutkijat eivät osanneet sanoa, onko Marsissa tällä hetkellä minkäänlaista elämää. Jos elämää tulaan planeetalta löytämään, se löytyy Marsin pinnan alta, sillä pinnalla eliöt eivät pystyisi elämään avaruuden säteilyn vaikutuksesta.
Marsissa miljardin vuoden välein esiintyvien vulkaanisten purkausten seurauksena planeetan pinnalle […]

Google Earthilla tarkat satelliittikuvat Israelin ydinreaktorista ja sotilasalueista

Kun Google Earth julkaistiin vuonna 2005 ja jokainen pystyi sen lataamaan itselleen netistä, turvallisuussyistä ohjelmalla ei voinut zoomailla tarkasti tiettyjä alueita maapallolla kuten esimerkiksi Israelia. Kuvat olivat tuolloin epäselviä eikä aluetta voinut tarkentaa niin, että maamerkeistä olisi saanut selvää. Toisin on nyt. Arkaluontoiset rakennukset, lentotukikohdat lentokoneineen ja helikoptereineen, ohjustukikohdat ja jopa ydinreaktori Dimonan alueella näkyy […]

Häiriölähetin mykistää kännykät lähietäisyydellä

Pian sen jälkeen kun sukunimensä salaava arkkitehti Andrew astui lähijunaan eräänä syyskuisena iltapäivänä San Franciscossa ja istuutui kännykkään lörpöttelevää parikymppista naista vastapäätä, hän teki jotain josta voi rapsahtaa jopa 11000 dollarin sakko USA:ssa. Andrewta ärsytti Valley Girlin tapaan pälpättävä nuori nainen ja hän halusi tehdä tästä häiriötekijästä lopun. Mies pisti kätensä puseron taskuun ja painoi […]

OiNK:n jalanjäljillä: Waffles.fm:sta tiukasti kontrolloitu BitTorrent-yhteisö

Äskettäin perustettu uusi tiukasti kontrolloitu p2p- ja BitTorrent-yhteisö sekä torrenttien jakopaikka Waffles.fm nauttii valtaisaa suosiota, mutta on jo kohdannut lyhyen historiansa aikana myös vastarintaa. Waffles.fm:n serverit toimivat Amsterdamissa ja se jatkaa levyteollisuuden toimesta kaatuneen OiNK:n jalanjäljillä. Musiikkiin ja mp3-tiedostoihin keskittyvä Waffles.fm poikkeaa OiNK:n tavoin monista muista torrent trackereista siinä, että yhteisö on tiukasti kontrolloitu ja […]